Skip to content
27.3.2020

Resul uutiset

RESUL TIEDOTTAA 2/2020

  1. RESUL:n hallituksen kokous 2/2020 Hallitus kokousti torstaina 26.3. etäyhteydellä. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 tilinpäätös, käytiin läpi toimikuntien tilanne ja keskusteltiin kilpailuista sekä tapahtumista. Kohdassa 2. lisätietoa kilpailujen perumismahdollisuudesta. Liiton kevätkokous päätettiin pitää normaalin aikataulun mukaisesti 16.5. etäkokouksena ja kokousalustana käytetään Teams-sovellusta. Kokouskutsu lähetetään huhtikuun alkupuolella. Puheenjohtaja Erkki Saarijärvi esitteli 17.3. käydyn strategiakokouksen visiota RESUL:n tulevasta uudesta strategiasta ja liiton roolista reserviläiskentässä. Puheenjohtaja korosti, että nyt on hyvä mahdollisuus tehdä yhdistyksissä pitkän tähtäimen suunnittelua, joka muutoin jää helposti operatiivisen toiminnan alle.

 

  1. Kilpailujen peruminen Koronaviruksen takia kaikki toiminta on keskeytynyt ainakin toukokuun loppuun asti. RESUL:n hallitus päätti, että kilpailujen järjestäjät voivat siirtää omia kilpailujaan ensi vuodelle. Asiasta tulee sopia vuoden 2021 järjestäjien kanssa, joilla on puolestaan etuoikeus vuoden 2022 kilpailuiden järjestämiseen.

 

  1. Lisää liikettä -hanke 13.6. suunniteltu Lisää liikettä -päivä siirtyy myöhempään ajankohtaan. Poikkeusoloissa on kuitenkin tärkeä harrastaa liikuntaa ja pitää fyysisestä kunnostaan huolta, mikäli ei tunne minkäänlaisia sairastumisen oireita. Yhdistyksiä kannustetaankin nyt hyödyntämään ”virtuaalisen yhdessä liikkumisen” mahdollisuuksia. RESUL ja viestintätoimisto MKTG suunnittelevat yhdessä some-kampanjaa reserviläisten aktivoimiseksi. Suunnittelun tukena voidaan hyödyntää esimerkiksi jo aikaisemmin lanseerattua reserviläisten #LIIKUNTAKANNALLEPANO -somekampanjaa.

 

Mikäli sinulla on ideoita ja haluat mukaan suunnittelemaan kampanjaa, niin ole yhteydessä liiton tiedottajaan Antti Pynttäriin, antti.pynttari@resul.fi tai p. 040 731 8608. Seuraava Teams-palaveri pidetään ensi viikon keskiviikkona 1.4. klo 13.15 ja tähän kaikki kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita. Loppukeväästä julkaistaan Lisää liikettä -dokumentti, jossa seurataan 12 reserviläisen harjoittelua ja fyysisen kunnon kohottamista. Dokumentti tullaan yhdistämään some-kampanjaan. Lisätietoa dokumentista tulee lähiaikoina.

 

  1. Sähköinen kuntokortti Vuonna 2020 päättyy sähköisen kuntokortin käyttö. Nykyinen vanha kortti on voimassa toistaiseksi, mutta sinne ei enää suositella kirjattavan mitään. Sopimus palveluntarjoajan kanssa päättyy 30.6.2020 ja tämän jälkeen omia tietoja ei saa enää ulos järjestelmästä. Nyt kannattaakin ottaa haluamansa tiedot ulos vanhasta korttijärjestelmästä. Suosittelemme siirtymistä MarsMars -palveluun. Lisätietoa löytyy sivulta https://marsmars.fi/. Maksuton palvelu kannustaa säännölliseen liikuntaan ja se sisältää hyvät kuntoiluohjelmat. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa Reserviläisurheiluliiton puheenjohtaja Erkki Saarijärvi, jonka yhteystiedot ovat tämän tiedotteen lopussa. Ampumapäiväkirja tulee käyttöön uutena ”Kymppi” -palveluna netissä pikapuoliin. Viimeiset tietoturvapäivitykset ovat menossa ja palvelun ennakoidaan avautuvan lähiviikkoina.

 

  1. Liiton yhteystiedot puheenjohtaja Erkki Saarijärvi, puh. 040148 0118, erkki.saarijarvi@resul.fi1. varapuheenjohtaja Minna Nenonen, puh. 050539 4281, minna.nenonen@mpk.fi2 varapuheenjohtaja Sami Kesäjärvi, puh.050 60481, sami.kesajarvi@gmail.com toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, puh. 050541 2007, risto.tarkiainen@resul.fi tiedottaja Antti Pynttäri, puh. 040731 8608, antti.pynttari@resul.fi