Skip to content
23.10.2020

Esa Kaarlelan asekokoelman muistoesittely 27.10.-8.11.2020

Tornionlaakson museossa avautuu 27.10.2020 klo 11 näyttely, johon on kerätty osa 16.7.2020 menehtyneen Esa Kaarlelan keräilyharrastuksesta.

Kaarlela kertoi itse keräilyharrastuksestaan näin: ”Keräily alkoi jo poikasena 60-luvun alussa. Olin aina kiinnostunut metsästyksestä. Aloitin keräämällä maasepän tekemiä suustaladattavia metsästyskivääreitä. Keräilyni laajeni kaikkiin suustaladattaviin ja mustaruutiaseisiin. Keräsin myös muuta metsästykseen liittyvää materiaalia ja kirjallisuutta.
Muutamien mustaruutisotilasaseiden kautta keräily sai uuden suunnan armeijan käyttämiin aseisiin. Historia on ollut minulle aina tärkeä asia. Olin jo tuolloin lukenut merkittävän määrän Suomen sotahistoriaa käsitteleviä teoksia. Olin myös hankkinut vähin erin muutamia sotilaskivääreitä ja militariaa.

Merkittävin muutos tuli 1980-luvun lopussa. Silloin tuli mahdolliseksi hankkia viranomaisten käytöstä poistettuja aseita. Tämän lisäksi veteraanit alkoivat luopua ”tuliaisistaan”. Keräilylupa mahdollisti muun muassa kiväärien ja pistooleiden luvittamisen ja hankkimisen. Suunnitelmallisen keräilyni rajasin Suomen alueella armeijan ja muiden viranomaisten käyttämiin jalkaväen aseisiin ennen vuotta 1945. Tässä vaiheessa kasvoi myös militaria-tavaroiden määrä niin paljon, että sitä piti rajoittaa. Varastossani on edelleen esimerkiksi rannikkotykistön etäisyyskaukoputkia, kenttäpuhelimia ja sota-ajan moottoripyörä.”

Esa Kaarlelan keräämillä esineillä on monta tarinaa, joista valitettavan moni haudattiin hänen mukanaan. Näyttelyyn on kerätty muutamien teemojen alle olevia kokonaisuuksia ja helmiä. Toivottavasti ne valaisevat historiaa, tekniikkaa ja jopa estetiikkaa, jotka kätkeytyvät usein harrastuksen maineen alle. Olkoon tämä näyttely kunnianosoitus hänen keräilyharrastukselleen ja historian tallentamisen eteen tekemälleen työlle.

Esa Kaarlelan asekokoelman muistoesittely 27.10.-8.11.2020
Tornionlaakson museossa
Näyttely avoinna museon aukioloaikoina ti-to 11-18, pe-su 11-15.
Pääsymaksut aikuiset 5 €,
alle 18-vuotiaat maksutta.